Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Oopperan kummitus (Phantom of the Opera)

Oopperan kummitus on koskettava ja opettavainen tarina pakkomielteisestä, mutta aidosta rakkaudesta ja sen menetyksestä, sekä siitä tosiasiasta, että ulkonäkö ei todellakaan kerro aina totuutta. Tarinan nimikkohahmo Oopperan kummitus on vain kuolevainen mies nimeltä Erik (sukunimeä ei ole koskaan mainittu alkuperäistarinassa), jonka kasvot ovat olleet kammottavasti epämuodostuneet jo hänen syntymästään asti. Hän on myös muusikkonero ja monen muun taiteenalan kruunaamaton kuningas. Hänen sielunsa on kaunis, mutta sitä on hänen elämänsä aikana lahjakkaasti tuhottu. Hänen oma äitinsä ja muu maailma ovat pelänneet, inhonneet ja vihanneet häntä, eikä kukaan opettanut hänelle oikeaa väärästä, sillä kukaan ei uskonut, että hänkin voisi olla normaali ihminen pohjimmiltaan, eikä kukaan rakastanut häntä koskaan.

Tarinan mukaan Erik asettui jossain vaiheessa elämään Pariisin oopperatalon kellareidenkin alapuolelle, syvälle maan alle ja alkoi luoda itselleen kummituksen imagoa monipuolisilla taidoillaan. Hän rakastui myöhemmin sinne saapuneeseen orpoon tyttöön, Christineen, jota alkoi opettaa laulamaan ja pian tyttö lauloikin "kuin yksi Jumalan enkeleistä". Mutta kun Christinen lapsuudenystävä – ja ihastus – sattuu eksymään kuvaan, syntyykin mielenkiintoinen ja kiehtova kolmiodraama. Kummituksesta tehdään tarinan paha, mutta lopussa hän todistaa olevansa jotain aivan muuta.

Oopperan kummituksesta syntyi legenda 9. lokakuuta1986Lontoossa, kun Andrew Lloyd Webber teki alkuperäiskirjasta lavamusikaalin, jota yhä esitetään valtavalla menestyksellä ympäri maailmaa. Aivan ensimmäiset näyttelijät Christinen ja Kummituksen rooleissa olivat Michael Crawford ja Sarah Brightman. Sittemmin näyttelijöitä ja produktioita on ollut satoja, ellei jopa tuhansia. Vaikka alkuperäisesti Kummituksen koko kasvot ovat epämuodostuneet, musikaaliin se jätettiin vain oikeaksi puoleksi kasvoista, koska kokonaamion takaa oli hankala laulaa.

Tästä musikaalista Andrew Lloyd Webber ja elokuvaohjaaja Joel Schumacher tekivät elokuvaversion Andrew Lloyd Webber's The Phantom of the Opera, joka sai ensi-iltansa joulukuussa 2004 ympäri maailman. Musikaalielokuvaa tähdittävät mm. Gerard Butler, Emmy Rossum ja Patrick Willson.

Suosittelen tämän superihanan elokuva-musikaalin katsomista kaikille <3 Rikkaimmat voivat mennä myös katsomaan musikaalin ihan musikaali-teatterina Lontooseen :D


©2020 Selena Gomezin epäviralliset sivut - suntuubi.com